Suomen Asiakastieto Oy on myöntänyt MetaManagerille Suomen Vahvimmat Kulta -sertifikaatin. Suomen Asiakastiedon mukaan Vahvimmat-sertifikaatti myönnetään vain ”yrityksille, jotka ovat täyttäneet sertifikaattiin oikeuttavat tiukat ehdot ja korkean Rating Alfa -luottoluokituksen. Sertifikaatti on merkki yrityksen positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Sertifikaatti on näkyvä todiste yrityksen vahvasta taloudellisesta tilanteesta, hyvästä johtamisesta sekä luotettavuudesta. Uutta on se, että sertifikaatti on nyt myös hyvän hallintotavan sertifikaatti ja se näkyy Suomen Asiakastieto Oy:n ESG-raportilla. Raporttia käytetään pankeissa, rahoituslaitoksissa ja vakuutusyhtiöissä sekä kumppanin hyvän maineen varmistamisessa. Sertifikaatti on merkki siitä, että yrityksen toiminta on kestävällä pohjalla. Kulta-sertifikaattiin on oikeutettu 21,2 % yrityksistä.”
Saatat myös pitää
Aiemmin päivitimme tiedonhallintamallia koskevan palvelukuvauksemme. Jatkamme päivitystyötä ja nyt julkaisuvuorossa on asiakirjahallinnan toimintaohjeen laatimista/päivittämistä koskeva kuvaus.
Kerroimme 9.12.2024 uudesta asiakasorganisaatiostamme, joka tilasi meiltä konsultointia muutosvaikutusten arviointinsa kehittämiseen. Asiakasorganisaation käytäntöjä kunnioittaen emme mainitse organisaation nimeä. Konsultoinnin päätöspalaveri pidettiin 7.2.2025. […]
Mikko pitää maaliskuussa 2021 esityksen ”Projektinhallinta asiakirjahallinnassa” Itä-Suomen yliopiston Asiakirjahallinnan ja arkistoalan maisteriohjelmassa. Maisteriohjelmasta löydät lisätietoja tästä. MetaManagerin palveluvalikoimaan pääset puolestaan tästä.
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) valitsi maaliskuussa 2023 MetaManager Oy:n yhteistyökumppanikseen valmistelemaan asianhallintajärjestelmän hankintaa sekä kartoittamaan laajemmin YTHS:n asiakirjahallinnan tilaa ja kehitystarpeita. Toimeksianto onnistui […]