Mikko Punkki mukana laatimassa tutkimusraporttia Helsingin metropoliittakunnan säätiölle

Raportti “YHTEYDESSÄ ERILLISET: Selvitys koronaepidemian vaikutuksista Helsingin ortodoksisen hiippakunnan jäsenten kokemuksiin jumalanpalveluselämästä” pohjautuu kesäkuussa 2020 toteutettuun kansalliseen verkkokyselyyn. Kyselyaineistoa täydennettiin seurantakyselyllä marraskuussa 2020. Seuranta-aineisto kerättiin sähköpostilla ensimmäiseen kyselyyn vastanneilta ortodoksisen kirkon jäseniltä, jotka olivat jättäneet yhteystietonsa kyselylomakkeelle jatkotutkimusta varten.

Kesäkuun 2020 kysely toteutettiin Suomen ortodoksisen kirkon ja Itä-Suomen yliopiston teologian osaston yhteistyönä. Kutsua osallistua kyselyyn jaettiin kirkon verkkosivuilla ja jonkin verran myös sosiaalisessa mediassa.

Helsingin hiippakunnan alueella asuneilta vastauksia tuli kyselyyn yhteensä 156. Vastausten määrä on huomattava, mikäli sitä verrataan esimerkiksi luterilaisen kirkon piirissä samasta aiheesta loppukesästä 2020 toteutettuun kyselyyn. Kaikki hiippakunnat huomioituina ortodoksisen kirkon kyselyyn vastanneita oli noin kolmannes enemmän, vaikka kirkkojen jäsenmäärät poikkeavat toisistaan merkittävästi.

Koronapandemia oli vaikuttanut vastaajien rukouselämään ja kirkkosuhteeseen vaihtelevasti

Kolmannes Helsingin hiippakunnan alueen vastaajista kertoi, että tilanne ei ollut vaikuttanut rukouselämään, kun taas lähes neljännes oli kokenut rukouselämänsä vahvistuneen. Viidenneksellä tilanne vaikutti rukouselämään heikentävästi. Vastaamatta jätti liki kymmenes vastaajista ja lähes viidennes antoi rukouselämää koskeneeseen kysymykseen vastauksen, josta ei voinut määritellä rukouselämäkokemuksen kehittymissuuntaa. Helsingin hiippakunnan vastaajien vastausten jakauma noudattaa melko läheisesti valtakunnallista, kaikkien hiippakuntien vastaajien jakaumaa. Helsingin hiippakunnassa oli kuitenkin hieman vähemmän niitä vastaajia, joiden rukouselämän määrään tai säännöllisyyteen koronaepidemia oli vaikuttanut myönteisesti. Selittävänä tekijänä voidaan pitää Uudenmaan vaikeampaa koronatilannetta ja voimakkaampia rajoitustoimenpiteitä.

Seuranta-aineistossa nousee esille, että noin kolmannes niistä Helsingin hiippakunnan vastaajista, jotka kevään poikkeusolojen aikana seurasivat striimattuja lähetyksiä, eivät olleet jatkaneet striimattujen lähetysten seuraamista kirkkojen avauduttua. Kuitenkin yli puolella hiippakunnan alueen niistä vastaajista, jotka olivat seuranneet striimattuja palveluksia poikkeusoloissa, striimausten seuraamisesta oli muodostunut pysyvä tapa.

Kysyttäessä vaikutuksia rukouselämän sisältöihin useat vastaajat kertoivat, että heille tärkeä diakonia- ja vapaaehtoistyö oli jäänyt koronaepidemian vuoksi pois. Diakoniatyön asiakkaiden näkökulmaa ei vastauksissa tullut esille. Huomionarvoista joka tapauksessa on, että diakonia ja vapaaehtoistyö on tärkeää hengellisen elämän näkökulmasta myös niiden tekijöille. Monet vastaajat kertoivat, että pandemia oli tullut voimakkaasti mukaan heidän rukouselämäänsä esirukouksina läheisten, koronaan sairastuneiden ja terveydenhuoltohenkilökunnan puolesta.

Helsingin hiippakunnan vastaajien enemmistön (55 % vastaajista) kirkkosuhteeseen poikkeusolot olivat vaikuttaneet myönteisesti. Loput 45 % vastaajista kokivat kirkkosuhteen kehittyneen kielteisesti tai pysyneen ennallaan. Myönteisesti kirkkosuhdekehityksen kokeneiden osuutta selittää osittain se, että kirkkoyhteyden kaipuu tulkittiin myönteiseksi asiaksi, vaikka osasta vastauksista kävikin ilmi, että koronapandemia oli herättänyt myös irrallisuuden tunnetta kirkosta. Myönteisinä asioina nousivat esiin ennen muuta kirkon ja uskon merkityksen korostuminen pandemia-aikana. Merkityksen kasvu heijastui paitsi fyysisen yhteisöllisyyden kaipuun korostumisena, niin myös havahtumisena kirkon merkitykseen toivoa, lohtua ja esirukousta tarjoavana yhteisönä. Striimatut jumalanpalvelukset koettiin pääasiallisesti hengellisen elämän tukena.

Paljolti samat asiat, jotka olivat vaikuttaneet myönteisten vastaajien osalla kaipuun ja kirkon tärkeyden korostumiseen, olivat kielteisiä kirkkosuhdekehityksen kokeneille. Usein toistuvana kielteisen kehityksen syynä mainittiin kokemus ulkopuolisuudesta ja hylätyksi tulemisesta

Striimattuja jumalanpalveluksia ja muutoksia sakramentteihin osallistumisessa

Tärkeäksi valintakriteeriksi seurattavalle striimille nousi oma seurakunta ja sen tuttuus. Toisena merkittävänä asiana koettiin lähetysten tekninen laatu, erityisesti äänenlaatu. Jumalanpalvelusten seuraaminen etäyhteyksin loi uudenlaisia tilanteita kirkon elämään osallistumiselle. Palveluksia seurattiin muun elämän, kuten työnteon ja kotiaskareiden, lomassa. Samalla kuitenkin tunnekokemus saattoi heiketä, jolloin jumalanpalvelus työntyi muun elämän taustalle. Toisaalta striimatut palvelukset tarjosivat tervetulleen väylän poikkeusoloissa osallistua ja rikastaakin omaa hengellistä elämää.

Sakramentteihin liittyen suurinta aktiivisuutta ilmeni ehtoolliselle ja synnintunnustukselle osallistumisessa. Katumuksen sakramentin ja ehtoollisen lisäksi hiippakunnan alueen vastaajat eivät olleet juurikaan osallistuneet muihin sakramentteihin.

Ehtoolliseen oli poikkeusolojen aikana maalis-kesäkuussa 2020 osallistunut lähes puolet Helsingin hiippakunnan alueella asuneista vastaajista. Kaikki seurakunnat kattavaan kokonaisaineistoon peilatessa ehtoolliseen osallistuneiden osuus on liki sama; toisin sanoen Helsingin hiippakunta ei eroa muista hiippakunnista siinä, kuinka se on tavoittanut jäseniään ehtoollisyhteyden piiriin poikkeusolojen aikana.

Kokemukset ehtoolliselle osallistumisesta jakaantuivat: Kokemukset ehtoollisen vastaanottamisesta heijastelivat sen toimittamisen monenlaisia käytäntöjä poikkeusaikana. Kriittisiä kokemuksia vastaajat yhdistivät striimattuihin liturgioihin, joiden lopussa kirkkokansa osallistui liturgiaan. Kokemuksia leimasivat sirpaleisuus sekä kiireen ja erillisyyden tunne. Valmistautumattomuuden kokemus ehtoollisen edellä oli toistuva teema, vaikka se voi kuvastaa myös positiivisella tavalla ehtoollisen merkittävyyttä ja transformatiivista luonnetta. Lyhennetyt palvelukset ja ylipäätään se, että vastaajat eivät enää kertomansa mukaan pitäneet jumalanpalveluselämää itsestäänselvyytenä, olivat lisänneet entisestään kirkon rikkaan jumalanpalveluselämän arvokkuutta ja merkitystä.

Ehtoolliseen osallistumisen esteet liittyivät huoleen mahdollisesta koronatartunnasta, epätietoisuudesta siitä, miten ehtoolliselle voi päästä sekä esimerkiksi siihen, että vastaajan olisi täytynyt käyttää julkisia kulkuneuvoja kirkkoon päästäkseen. Vaikka ehtoolliseen osallistumiseen liittyi monilla irrallisuuden kokemuksia laajemman seurakuntayhteyden puuttuessa, moni koki toisaalta pienimuotoisen ja henkilökohtaisen ehtoollisen jakamisen positiivisena.

Helsingin hiippakunnassa katumuksen sakramenttiin osallistuneiden osuus (28 %) on korkeampi kuin valtakunnallisessa vertailussa, jossa kaikkien hiippakuntien vastaajista 21 prosenttia oli ottanut osaa sakramenttiin poikkeusolojen aikana. Toisin sanoen hiippakunta on onnistunut hyvin tavoittamaan jäseniään katumuksen sakramentin kautta ja hiippakunnan papistoon on oletettavasti saanut hyvin yhteyden, vaikka Helsingin hiippakunnan alueella koronaviruksen esiintyvyys ja rajoitustoimenpiteet ovat olleet rajumpia kuin muiden hiippakuntien alueella.

Huomionarvoista on myös se, että katumuksen sakramenttiin liittyvistä käytännöistä ei hiippakunnan vastaajien joukossa esitetty lainkaan kriittisiä huomioita tai kehitysehdotuksia. Tätä huomiota voidaan tulkita siten, että korona-ajan järjestelyt ovat olleet jäsenten yleisesti hyväksymiä. Esimerkiksi ehtoollisen viettämiseen liittyvät kysymykset saivat aikaan muun muassa huolta tartunnasta tai kokemuksia siitä, että vastaaja itse olisi tartuttaja, mutta katumuksen sakramentin osalta vastaavia kokemuksia ei aineistossa noussut esille.

Johtopäätöksiä

Kyselyaineistojen perusteella voidaan todeta, että korona-ajalla on ollut kirkkokantaa polarisoiva vaikutus. Siinä missä osa on kokenut kirkon tai seurakunnan jättäneen heidät yksin, osa puolestaan on löytänyt uusia yhteyden ja osallisuuden kokemuksen muotoja pandemian aikana. Kyselyjen vastaukset on kerätty sähköisesti, minkä vuoksi vastaajien joukossa ei ole niitä seurakunnan jäseniä, jotka eivät käytä verkkoyhteyksiä lainkaan. Vastaajien joukossa ei oletettavasti ole myöskään ns. kirkollisesti passiivisia seurakuntien jäseniä, mikä on syytä ottaa huomioon vastausten tulkinnassa.

On huomattava, että korona-aika on vaikuttanut laajasti suomalaisten arkeen ja elämään, ei ainoastaan seurakuntayhteyteen. Esimerkiksi koronan aikaansaama työttömyys tai yksinäisyys voivat heijastua suurempina seurakuntaan kohdistettuina odotuksina. Kokemukset seurakuntien toiminnan rajoituksista liittyvät kokemuksiin siitä, ovatko valtiovallan pandemian kontrollointitoimet olleet välttämättömiä vai ei. Vaikka kyselyihin vastanneet kertoivat kärsineensä koronarajoituksista, useimmat pitivät niitä tarpeellisina.

Johtopäätös: Selvityksen aineistossa nousi esille se, että niin normaalioloissa kuin poikkeusaikana seurakuntien jäsenillä on sellaisia esteitä, jotka voivat vaikeuttaa tai estää jumalanpalvelukseen osallistumisen. Esteet voivat olla fyysisiä, kuten liikuntarajoitteet (pyörätuolilla liikkuminen, jalkavammat), hengitysilmaan liittyvät rajoitteet (astmaatikoille tai migreeniä sairastaville suitsutus, sisäilmaoireilu) ja erilaiset näkörajoitteet. Toisaalta esteet voivat olla myös psykososiaalisia, kuten kokemukset siitä, ettei tule hyväksytyksi seurakunnassa tai ei osaisi käyttäytyä “oikein” jumalanpalveluksessa. Korona-aika on luonut uusia esteellisyyksiä lukuisten seurakuntalaisten elämään ja jumalanpalvelusyhteyteen, mutta samanaikaisesti mahdollisuus osallistua jumalanpalveluselämään on voinut avautua uudella tavalla sellaisille ihmisille, jotka eivät ole aiemmin voineet syystä tai toisesta osallistua paikan päällä jumalanpalveluksiin.

Johtopäätös: Korona-ajalla on ollut vaikutuksia paitsi seurakuntien jäsenten kirkollisen ja hengellisen elämän määrään myös sen laatuun. Striimatut sisällöt ovat mahdollistaneet sen, että useammilla ihmisillä on ollut mahdollisuus seurata esimerkiksi arkipäivien palveluksia, joihin he normaalioloissa eivät pääsisi aikataulujen tai sijainnin vuoksi.

Johtopäätös: Kyselyihin vastanneiden kokemuksissa nousee esiin huoli korontartunnan mahdollisuudesta niin kirkollisten yhteyksien kannalta kuin oman elämänpiirin näkökulmasta laajemminkin. Huoli sairastumisesta voi heijastua ihmisten kokemuksiin myös sen jälkeen, kun koronaepidemia ei leimaa enää aktiivisesti seurakuntalaisten arkea.

Johtopäätös: Korona-aika on muuttanut kirkon toimintakenttää ennennäkemättömällä tavalla. Vaikka poikkeusolot ovat koetelleet sekä kirkon työntekijöitä että seurakuntalaisia, korona-ajalla on ollut myös positiivisia vaikutuksia jäsenistön kokemuksiin ja kirkkoyhteyteen

Raportin laativat YTT Talvikki Ahonen, TT Ari Koponen, Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian apulaisprofessori TT Pekka Metso ja FM, TM Mikko Punkki MetaManagerilta.

MetaManagerin kyselytutkimuksiin liittyvistä palveluista löydät halutessasi tietoja tästä.